Vattenfall Seuracup käynnistyi Sastamalassa

18.6. käynnistyi vuoden 2013 Vattenfall Seuracup satakuntalaisten seurojen osalta. Tänä vuonna Vattenfall Seuracupiin oli Satakunnasta kutsutta 12 parasta seuraa viime vuoden nuorisocupin perusteella. Noormarkun Nopsa nuoret keräsivät suorituksillaan eniten pisteitä seuralleen. Toiseksi pisteissä sijoittui Vammalan seudun Voima ja kolmanneksi Kankaanpään seudun Leisku. Seuracupissa seurat on jaettu neljään ryhmään seuran kotipaikan koon mukaan ja jokaisesta ryhmästä pääsee 12 parasta seuraa valtakunnalliseen finaaliin. Lähiviikkoina selviää kuinka satakuntalaiset seurat sijoittuvat ensimmäisen osakilpailun pisteillään verrattuna muihin oman ryhmänsä seuroihin ja kuinka on saavuttamassa tavoitellun finaalipaikan. Satakunnan toinen osakilpailu käydään 14.8. Noormarkussa.

Alla olevat kuvat aukeavat isommiksi kuvaa klikkaamalla:
1

1_iso

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11