Lähettäjäkoulutus Parkanossa ja tuomarikurssi Kokemäellä

Parkanossa järjestetään 28.5.2013 lähettäjäkoulutus alkaen kello 16.00. Kurssille osallistuakseen ei tarvitse olla aiempaa kokemusta lähettämisestä. Kurssi alkaa Parkanon urheilutalolla kello 16 teoriaosuudella ja noin kello 18 alkavissa Parkanon Urheilijoiden seurakisoissa kurssille osallistuneet pääsevät harjoittelemaan lähettämistä. Kurssin hinta on 30 euroa ja kurssille pääsee ilmoittautumaan osoitteessa yleisurheilurekisteri.fi (Palvelutunnus: 2013LÄHPAR).

Kokemäellä Pirkäjärven vapaa-aikakeskuksessa pidetään tuomarikurssi 11.6.2013 kello 17.00-21.00. Kyseessä on niin sanottu tason 2 kurssi eli kurssin käyneet saavat tuomarikorttiinsa tittelin tuomari. Kurssille ei varsinaisesti ole esitietovaatimuksia, joten kokemus perustoimitsija tehtävistä esimerkiksi seurakisoissa on riittävä pohja kurssille osallistumiseen. Kurssilla käydään läpi viralliset yleisurheilusäännöt ja niiden sovellukset lasten kilpailutoiminnassa. Kurssin suorittaneet ovat päteviä toimimaan erilaisissa yleisurheilun tuomaritehtävissä. Materiaalina kurssilaisille jaetaan yleisurheilutuomarin aloitusopas ja kansainväliset yleisurheilusäännöt. Kurssin hinta on 30 euroa/osallistuja ja joka viides saman seuran edustaja veloituksetta. Kurssille pääsee ilmoittautumaan osoitteessa yleisurheilurekisteri.fi (Palvelutunnus: 2013TUOMKOK).

Lasten yleisurheiluohjaajakurssi Ulvilassa 19.5.2013

Kurssin osaamistavoite
Kurssin jälkeen kurssilainen osaa opettaa ja ohjata lasten liikuntaa ja harjoituksia lapselle turvallisella ja kehittävällä tavalla
Kurssin oppisisältö ja kesto
Kurssin aiheina on mm. ohjaaminen ja lasten harjoittaminen, lasten yleisurheilu ja yleisurheiluvälineet käytännössä, yleisurheilukoulu ja lasten kilpailut. Kurssin kesto on 12 tuntia
Kurssin toteutus
sunnuntai 19.5 klo 9.00- 19.00
Koulutusmateriaali
”Yleisurheilua 7-11 -vuotiaille” -kirja + lajiDVD 7-11 v.
Valintakriteeri
Hakijalta edellytetään, että hän on vähintään 15-vuotias. Kurssin hinta on 100 €/hlö, sisältäen koulutuksen, tilat ja kurssimateriaalin.
Ilmoittautuminen
Kurssille voi ilmoittautua osoitteessa yleisurheilurekisteri.fi, palvelutunnus: LYKULVILA2013.

Koulutustilaisuuksia lounaisella alueella

Lounaisella alueella järjestetään kevään aikana monia koulutuksia, joihin myös satakuntalaiset voivat lähteä mukaan.

Tulospalvelukoulutus

Tulospalveluohjelman käyttö, kilpailun perustaminen tietokantaan, lajien luominen, ilmoittautumisten vastaanotto, varmistukset, pöytäkirjat, tulosten syöttäminen ja tulostiedoston teko.
14.5. Turku, Liikun toimisto (Yliopistonkatu 31) klo 18
HUOM ! Omat koneet, joissa tulospalveluohjelma valmiina (http://www.time4results.com/sul/)

  • Ilmoittautumiset 10.5. mennessä toimisto@varsy.net
  • Tiedustelut Ria Väisänen ria.vaisanen@pp.inet.fi
  • Koulutuksen hinta 20€.

LÄHETTÄJÄKOULUTUS 2lk

22. ja 30.5. Raisio

  • Teoriaosuus 22.5. Raision Liikuntahallilla
  • Käytännön osuus Raision aluekilpailujen yhteydessä 30.5.
  • Ilmoittautumiset 17.5. mennessä toimisto@varsy.net
  • Kurssin hinta 15€, sisältäen lähettäjäkortin.
  • Tiedustelut, Juha-Pekka Mero p. 050-4242158 juha-pekka.mero@dnainternet.net

Tuomarikoulutus TASO III (Lajijohtaja)

Osallistujalla täytyy olla jo ennestään Tuomarin (tai juoksu/kenttätuomarin) kortti. Kurssilla käydään jälleen läpi yleisurheilun sääntöjä ja eri lajien käytännön järjestämistä. Kolmostason kurssilla, vaikka käytetään suurelta osalta samoja materiaaleja, näkökulma muutetaan lajinjohtajan näkökulmaksi. Kolmostasolla valmentaudutaan ryhmän esimiehen rooliin ja omaksutaan sääntöjen puolelta vielä nekin osat, jotka tulevat vastaan rutiinista poikkeavien tilanteiden hoitamisessa.
Kolmostason kurssille voi hakeutua, kun edellisen tason saavuttamisesta on kulunut noin kaksi vuotta.

  • 16. ja 18.4. Raisio, kaupungintalo molempina päivinä klo 18.
  • Ilmoittautumiset 11.4. mennessä sähköpostitse kari.suominen@ppc.inet.fi
  • Kurssin hinta 30€, sisältäen kv-säännöt, SM-kilpailusäännöt ja tuomarikortin.

Tuomarikoulutus TASO II (Tuomari)

Kakkostaso on vanhan juoksu- ja kenttätuomarin yhdistelmä. Henkilö voi ohittaa ykköstason ja aloittaa kouluttautumisensa suoraan kakkostasolta, jos hänellä on jo ennestään kokemusta kilpailuissa toimimisesta sekä perustiedot yleisurheilun säännöistä. Kurssilla käydään läpi yleisurheilun kaikki tärkeimmät säännöt ja totutaan samalla käyttämään oikein kansainvälistä sääntökirjaa sekä löytämään tarvittavat asiat sieltä nopeasti.

  • 23. ja 25.4 Turku, Urheilupuisto molempina päivinä klo 18
  • Ilmoittautumiset 18.4. mennessä sähköpostitse anne.froberg@turunweikot.fi
  • Kurssin hinta 25€, sisältäen kv-säännöt ja tuomarikortin.

Tulppaanijuoksu avasi pm-kisakauden

Turun Maariassa 1.4.2013 juostu Tulppaanijuoksu oli kauden 2013 ensimmäinen piirinmestaruustapahtuma satakuntalaisille ja varsinais-suomalaisille. Aurinkoisessa pikkupakkasessa juostuun tapahtumaan oli saapunut 185 juoksijaa, jotka jakautuivat kilpa- ja kuntosarjoihin 5 ja 10 kilometrin matkoilla. Satakuntalaisista parhaiten sijoittui Lauttakylän Lujan Jouko Mahlamäki miesten 10 kilometrin kilpasarjassa saavuttaen toisen sijan Turun Urheiluliiton Jukka Keron jälkeen. Naisten kilpasarjassa satakuntalaisista parhaiten sijoittui Nakkilan Vireen Paula Nurmi ollen viides Minna Nummelan voittamassa viiden kilometrin juoksussa. Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät Tilastopajasta.

5 kilometrin matkalle lähti 111 juoksijaa.
5 kilometrin matkalle lähti 111 juoksijaa.
Lauttakylän Lujan Jouko Mahlamäki sijoittui toiseksi miesten kilpasarjassa ajalla 33.39.
Lauttakylän Lujan Jouko Mahlamäki sijoittui toiseksi miesten kilpasarjassa ajalla 33.39.